Elämä on ihmeellistä.
Juuri edellisen riitamme tuoksinassa puoliso huusi minulle: "Sinun ei tarvitse pitää minusta huolta!" Ja mikäs sen parempaa. Mutta aiheellinen nalkutuksen aihe, sillä on myönnettävästi voinut jäädä vähän päälle sellainen ajattelu. Parisuhteelle tekee kuitenkin hyvää ajatella sitä toista tyyppiä Kumppanina. Otan opiksi.
 |
| Muuten myös aika ihmeellistä, että viikko sitten oli talvi ja nyt taas ei. Pääni ei pysy mukana. |
Nyt muutamia päiviä myöhemmin taas olen menossa nuoremman sisarukseni tueksi alkaaksemme seikkailun erikoissairaanhoidon sokkeloissa. Meitä tukijoita on monta, ja diagnoosi erittäin hyvä ja hoidettavissa. Mutta onhan tässä nyt silti kivi sydämellä ja se huolenpitäjän rooli? En tainnut nyt päästä siitä kuitenkaan eroon, vaihdoin vaan kohdetta.
Olen nuoresta asti suhtautunut tähän sisarukseen suojelevasti, teininä lähes huoltajan yhden perhetilanteen ajan. Onko tämä nyt esimakua siitä, miltä tuntuu, kun omalla lapsella on hätä? En tiedä haluanko sittenkään. Sydämeni luultavasti räjähtäisi. Pitää varmaan kriittisesti tarkastella tätä opittua huolenpitäjän roolia ja iänikuista sopeutumista. Kohta. Ei juuri nyt.
* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 19.1.1994.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti