perjantai 25. marraskuuta 2016

Kaikki ihanat ihmiset kalkkunalla *

Nyt, kun elämäni viides kiitospäivä on ohitettu, voin vähän reflektoida kokemuksiani kyseisen juhlapyhän tiimoilta.

Puolisoni ensimmäisenä kiitospäivänä Suomessa innostuimme äitini kanssa ja järjestimme tv:stä tutun perhejuhlan. Oli suuri kalkkuna, bataattimuusia, kurpitsakeittoa ja se kööri, joka meillä perhejuhliin kokoontuu, pitkän pöydän ääressä. Yritettiinkö siinä jotenkin myös pitää puheita siitä, mistä kukin oli kiitollinen, en muista.

Ulkoisesti tilaisuus oli menestys, vain Woody Allen puuttui. Mies oli otettu, mutta jälkikäteen kuitenkin kallella kypärin. Ei se ollut sama. Perunamuusi puuttui, eikä heillä koskaan syöty bataatteja kiitospäivänä. Maissiakaan ei kukaan ollut älynnyt ostaa. Ja henkilölle, jonka oma perhe ei pystyisi kokoontumaan saman pöydän ääreen yhdeksi isoksi pulisevaksi rakkauskuplaksi, ilta ei muistuttanut perinteistä kiitospäivää. Puolisoni on kiitollinen päästyään avioliiton myötä osaksi tavallista, rakastavaa, riitelevää, riemuavaa, rönsyilevää perhettä. Mutta toisinaan se, miten hyvin minun perheeni on hänet hyväksynyt, muistuttaa kipeästi haastavasta suhteesta häneen omiin vanhempiinsa. Mahtavat päivälliset, hän totesi. Mutta ei se ollut sama.

Seuraavana vuonna ei enää järjestetty perhejuhlia, mutta päätin yllättää ukkosen itse laittamallani kiitospäivän päivällisellä. Puoliso teki pitkän työpäivän, ja sillä aikaa minä olin hikoillut keittiössä tuntikausia. Odottelin käsiäni hieroen ihastelua ja kiitossanoja, jotka mahtava yllätykseni synnyttäisi, mutta yhdeksän aikoihin kotiin palaava ihmisriepu halusikin vain ruokaa ja lepoa. Eikä puolisoni itse asiassa yhtään pidä yllätyksistä. Emme olleet parhaimmillamme. Odotusten alentaminen on avain onneen, opimme tästä illasta.

Kolmantena vuonna taisimme syödä thairuokaa.

Mutta sen jälkeen homma alkoi sujua. Kyselin etukäteen, mitä puolisoni haluaisi tehdä ja – mikä tärkeintä – mitä kuului syödä. Yllätysmomentti sikseen: pohdimme yhdessä, kävimme yhdessä kaupassa ja laitoimme ruoan yhdessä. Riman hilasin alas, koska tässä lajissa ei tullut aiemminkaan tyylipisteitä liiasta yrittämisestä. Maku ratkaisee. Valmiiksi kypsä, savustettu kalkkunafilerulla. Suoraan muovikääreestä uuniin, toimii. Keitetyt perunat vispilällä muusiksi, kuoriakaan ei meidän talossa tarvitse, sekaan voita ja loraus rasvaista maitoa. Pakasteherneet huuhtelemalla huoneenlämpöisiksi, ei tarvi edes keittää. Maissintähkät uunissa lämpimäksi, pöytään voita, kukin hieroo pintaan makunsa mukaan. Karpalohilloa purkista. Ruskeaa kastikettakaan ei kannata tehdä itse, saattaa pian palaa pohjaan. Valion purkista vaan pannulle ja vähän lisää pippuria. 

Kynttilät pöytään. Ja muut valot pois päältä, niin ei se keittiöön jätetty sotkukaan näy. Eddie Fisher levylautaselle, pölyhiukkasten rätinä tuo vaan tunnelmaa. Villasukat jalkaan, työasiat harteilta, vaikka torstai vasta onkin. Alle tunnissa pöytään saatu kiitospäivän ateria maistuu erinomaisen hyvältä, koska sen ympäröi huolettoman rauhallinen ilmapiiri eikä kenenkään otsaa kiristä liian yrittämisen tai vaivalloisen miellyttämisen vanne. Kyytipojaksi voi lipittää, mikä kenellekin maistuu. Pimeässä marraskuun illassa kelpaa istua pyydystelemässä herneitä toistakin tuntia, jonka jälkeen voi juurruttaa itsensä sohvan nurkkaan teekupin ja seurueelle sopivan hömpän ääreen. Minnekään ei ole kiire, voi antaa kalkkunakooman laskeutua.

Eräätkin jouluvalot. Jotka roikkuivat tuossa vuoden ympäri.

Perhejuhlaan raahaan tuon sitten jouluna, ja siitä ei yrittämistä puutu. Mutta tämä kiitospäivän resepti alkaa vihdoin olla aika hyväksi hioutunut. Ja, mikä tärkeintä, hänen näköisekseen.

* Otsikko: Markkula, Beritta. Kauniit ja rohkeat 18.3.1997

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin ihanalta tämä. Että olette halunneet oppia ja olette oppineet. Se on tosi hienoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulinpa hyvälle mielelle kommentistasi. Taidamme olla tosiaan oppineet jotakin! Ehkä jossain vaiheessa oppimisprosessikaan ei enää vaadi niin paljoa loukkaantumista ja huutamista, kuin meillä yleensä.. :D

      Poista